Perkeleen miehet, joskus teistä ei ole kuin pelkkää harmia. Nyt on ollut suhteellisen rauhallinen viikko, kaikki seuralaiseni ovat jossain päin menossa. Kuka kotonaan, kuka työkiireinen. Mutta. Se mistä tämä kaikki alkoi, saa minulle aikaan kohta hermoromahduksen.

Homman pointti on ollut koko ajan mielestäni selvä, minä en ole tyttöystävä-ainesta. Pidetään hauskaa niin kauan, kun siltä tuntuu. Hymyillään ja hyvästellään, kun aika on.

John on ryypiskellyt jostain kumman syystä viikon päivät, soitellut paljonkin, vaikka on kotikonnuillaan. Välillä puhelut ovat olleet todella raskaita. Minulla ei olisi töissä todellakaan aikaa kuunnella mitään jorinoita. Vaikka työ ei estä varsinaista puhelimessa puhumista, se sotkee omat ajatukseni ja tilanteen tasalle pääseminen voi ottaa montakin tuntia. Työni on vastuullista, herpaantuminen saattaa maksaa suuria summia. Toisekseen, minun moraalini töissä ei hyväksy henkilökohtaisten asiotten hoitamista työaikana, jollei kyse ole jostain todella tärkeästä asiasta. No, tämä koko viikon kestänyt kännisoittelu sitten poiki kivan puhelun maanantaita vasten yöllä. Vihitty rouva oli sitten ottanut puhelimen ja päätti soittaa minulle. Olin ihan kuutamolla, pitkän päivän tehneenä ja pari tuntia nukkuneena. Luulin tietysti herran itse sieltä soittavan ja vastasin etunimelläni, mutta aika kireänä, kiitos unien keskeyttämisestä. Mutta puhelimesta kuuluikin kireä nasaali. Läpi käytiin perus huorittelut, syyllistämiset perheen rikkomisesta, minun halpamaisuuteni, kuinka kuvittelen itsestäni liikoja luullessani voivani saada hänen miehensä ja sitten nämä tapan sut, jos kosket mun mieheen vielä- uhkailut. Kuuntelin aikani ja joojottelin, en ottanut mitään kantaa mihinkään. Kun ajattelin, että rouva on saanut sanottavansa sanottua ja virsi alkoi toistaa itseään, sanoin hyvää yötä. Lopetin puhelun siihen, pari kertaa oli yritetty samasta numerosta soittaa kun aamulla heräsin töihin.

Herra soitti illalla itse, mietin kyllä hetken, että vastaanko, mutta minä olen päättänyt kantaa tässä mielessä vastuuni, jos ongelmia tulee. Oli kamalan pahoillaan ja pyyteli anteeksi rouvan käytöstä. Mulla pimahti, minä annatin oikein kunnolla. Minä en todellakaan ymmärrä enkä hyväksy, missä kohtaa on ollut reilua kertoa MITÄÄN meistä rouvalle, Puhe oli, että ei ikinä, missään olosuhteissa rouvan ei tarvitse tietää. Vastaus oli vakivirsi, haluaa avioeron ja minun kanssani sen, mitä on koko elämänsä etsinyt ja toivonut. Joo joo. Minä olen ihan alusta asti, hyvin selvin sanoin sanonut, etten ole tarjolla. Minulla ei ole pienintäkään halua tai tarvetta seurustella, saati mitään vakavampaa. Minä pidän hänestä valtavasti, ja taidan jopa oikeasti, kaikista näistä seuralaisistani, rakastaa. Rehellisesti, häntä minä keipaan välillä oikeasti aamuisin viereeni ja arkeani jakamaan, mutta minä olen päätökseni tehnyt ja tiedän sen olevan oikea.

Minä en tapaa häntä enää koskaan, tämä oli tässä. Minä en häntä voi ottaa, enkä minä aijo osallistua yhteenkään perhedraamaan. Kun hän seuraavan kerran saapuu tänne, minä en ole enää saatavilla. Töiden takia joudumme harvakseltaa olemaan tekemisissä, mutta se ei ole ongelma.

Se oli siinä. Toisaalta, nyt voin jättää sydänriepuni vielä enemmän tämän kaiken ulkopuolelle. Ja toisaalta hyvä niin, tämän enempää en näistä kuvioista sydänsuruja tule saamaan.

Ja kaikille halveksijoilleni, en todellakaan ala etsimään seuraajaa hänelle, sellainen tulee jos tulee. Katsotaan mitä kesä tuo tulleessaan.

Minä olen; kohta nelissäkymmenissä oleva nainen. Omillani vihdoin. En ole riippuvainen kuin työstäni ja sen suomasta taloudellisesta turvasta. Lapset ovat maailmalla, perinteiset parisuhteet ja avioliitot ovat haudattu muistoihin. Joitakin vaalin ilolla, toiset tahtoisin vain unohtaa.

Minä haluan olla onnellinen, mutta minä en halua enää sitoutua samanlailla, kun halusin pari kymppisenä. Minä haluan nauttia niistä parisuhteiden suomista iloista mihin ei kuulu yhteiset laskujen maksut, lapsenlapsien hoitovuorot, lumityöt eikä moni muukaan asia.

Minä olen keräillyt ympärilleni sekalaisen sakin varattuja miehiä. Minä rakastan tai ainakin välitän heistä kaikista omalla tavallani. Joku heistä tietää jostakusta, joku luulee olevansa ainoani. Elän vaarallisilla vesillä, mutta totuus on se, ettei kukaan heistä halua tai voi ottaa minua jokapäiväiseen elämäänsä ja se on homman pointti.

Päivän fiilikset: Uusin viritykseni on viettämässä kotilomaansa, siis vaimonsa ja perheensä luona. Harley on oikeastaan ainoa täysipäinen koko kavalkaadistani. Hän ajaa samaa kaistaa kanssani, jopa joskus niin selvin sävelin, että koen itseni juuri niin halvaski kun olenkin. Kerron hänestä enemmän, kun on kerrottavaa.

Vaikka minä käyttäydyn tyhmästi ja vastuuttomasti, ei minua tarvisi siitä kyllä ihan hirveesti muistutella. Tämä on kuitenkin uusi tilanne minulle, En minä tätä ole koko ikääni tehnyt.

Enkä minä ole ketään näistä isistä tai aviomiehistä viemässä keneltäkään. Minä olen sijoittanut itseni lokeroon, josta oikein oivallettuna, ammennetaan sitä, mikä vuosien parisuhteessa katoaa tai laimenee. Minä pyrin olemaan se, mikä näyttää ja muistuttaa siitä, mitä ollaan jo saavutettu. Miten sen ilmaisisi? Minä olen ollut itse vuosia parisuhteessa. Tiedän kuinka asioilla on taipumus painua arjen uomiin, vaikka asiat olisi kuinka hyvin. Sitä sokeutuu. Unohtaa arvostaa sitä, kuinka toinen tekee eteesi kaiken. Käy töissä, auttaa kotihommissa, leikkii lasten kanssa, huolehtii oikeat renkaat autoosi oikeaan aikaan, ei lyö, rakastelee sinua lauantaisin saunan päälle. Kyläilee sukulaisillasi, joista ei oikeasti edes pidä. Lähtee kanssasi sunnuntaina kirpparille. Taputtaa sinua pyllylle pikkujouluihin lähteissä ja muistuttaa, että olet kaunis. Kiitoksena tästä kaikesta kiukuttelet ääneen tai hiljaa mielessäsi ropuamisesta autotallissa, ärsyttävästä työkaverista, kuorsaamisesta, turhasta ja mielestäsi liian kalliista harrastuksesta, erilaisista lomatoiveista, anopista.

Minä tiedän, koska minä olen ihan samanlainen.

Tässä kohtaa tulen minä kuvioihin. Minä olen se, joka toteuttaa ne fantasiat mitä sinä et enää jaksa, minä vedän lateksisaappaat jalkaani, otan ilolla suihin ja jollen muuta, niin panen ainakin vastaan niin perkeleesti. Minä kuuntelen tuntitolkulla miehesi työasiota, otan niistä jopa etukäteen selvää, kyselen ja olen aidosti kiinostunut. Kaivan Spotifyn soittolistaan jo valmiiksi miehesi lempimusiikkia. Ja olen vilpittömän kiinostunut ja innostunut siitä helvetin tyhmästä ja kalliista harrastuksesta.

Miksi minä pystyn siihen, koska minun ei tarvitse tehdän sitä, mitä sinä teet. Minun ei tarvitse olla paikalla ja saatavilla koko aikaa, Minä lainaan miestäsi muutaman tunnin ehkä viikossa.

Mitä sitten tulevaisuudessa. Jossain vaiheessa minä jään pois kuvioistanne. Jos epäilen hetkeäkään, että miehesi on rakastumassa minuun ja/tai suunnittelemassa irtiottoa parisuhteesta kanssasi, minä häivyn. Jos siis kaikki menee niin kuin olen suunnitellut, sinä et koskaan saa tietää minusta. Korkeintaa mietit, miksi miehesi on niin hyvällä tuulella. Ajattelet sen johtuvan vihdoinkin selvinneistä työkuvioista, moottoripyörän talviteloilta ottamisesta, palkankorotuksesta, Tiituksen korvakierteen loppumisesta, sinusta itsestäsi. Näin minäkin toivon sinun asian näkevän.

Minä voin lopettaa kaiken myös siihen, kun minua ei enää huvita. Se ei ole toivottavaa, koska silloin saat takaisin ehkä miehen, joka on poissaoleva, kiukkuinen ja kummallinen. Se menee ohi, mutta riskinä on, se että miehesi yrittää etsiä minulle korviketta ja raahaa ristiksenne naisen, joka jonakin kauniina päivänä laittaa miehesi valitsemaan sinun ja hänen väliltä. Ja pahimmillaan se tietää sinulle aviokriisiä. Eli jos kaikki menee hyvin, sinäkin hyödyt minusta, tietämättäsi.

Minä pidän miehestäsi todella, minä en tekisi tätä hänen kanssaan jollen todella välittäisi. Kauanko aijon olla kuvioissanne? Sitä on vaikea sanoa. Niin kauan kun hyvältä tuntuu. Mutta keskimäärin muutamia kuukausia, vuosi olisi jo silkkaa liioittelua. Jos miehesi on hyvä tyyppi, jään jollain tasolla hänen elämäänsä ehkä pitkäksikin aikaa. Jos hän on juuri niin upea persoona, kun toivon, meistä jää ystäviä. Ehkä jonakin kauniina päivänä istun kahvipöydässäsi, mutta silloin suhteemme on enää platoninen.

Äläkä luule, että minä halveksin sinua, päin vastoin. Minä arvostan sitä asiaa, että sinä teet ja annat hänelle ne asiat mitä minä en jaksa enkä halua. Tiedän, että on liikaa vaadittu, että saisin sinulta samanlaista arvostusta, mutta siksi pysynkin taustalla ja tulen tekemään kaikkeni, ettet saa koskaan tietää minusta.