Minä olen; kohta nelissäkymmenissä oleva nainen. Omillani vihdoin. En ole riippuvainen kuin työstäni ja sen suomasta taloudellisesta turvasta. Lapset ovat maailmalla, perinteiset parisuhteet ja avioliitot ovat haudattu muistoihin. Joitakin vaalin ilolla, toiset tahtoisin vain unohtaa.

Minä haluan olla onnellinen, mutta minä en halua enää sitoutua samanlailla, kun halusin pari kymppisenä. Minä haluan nauttia niistä parisuhteiden suomista iloista mihin ei kuulu yhteiset laskujen maksut, lapsenlapsien hoitovuorot, lumityöt eikä moni muukaan asia.

Minä olen keräillyt ympärilleni sekalaisen sakin varattuja miehiä. Minä rakastan tai ainakin välitän heistä kaikista omalla tavallani. Joku heistä tietää jostakusta, joku luulee olevansa ainoani. Elän vaarallisilla vesillä, mutta totuus on se, ettei kukaan heistä halua tai voi ottaa minua jokapäiväiseen elämäänsä ja se on homman pointti.

Päivän fiilikset: Uusin viritykseni on viettämässä kotilomaansa, siis vaimonsa ja perheensä luona. Harley on oikeastaan ainoa täysipäinen koko kavalkaadistani. Hän ajaa samaa kaistaa kanssani, jopa joskus niin selvin sävelin, että koen itseni juuri niin halvaski kun olenkin. Kerron hänestä enemmän, kun on kerrottavaa.

Vaikka minä käyttäydyn tyhmästi ja vastuuttomasti, ei minua tarvisi siitä kyllä ihan hirveesti muistutella. Tämä on kuitenkin uusi tilanne minulle, En minä tätä ole koko ikääni tehnyt.

Enkä minä ole ketään näistä isistä tai aviomiehistä viemässä keneltäkään. Minä olen sijoittanut itseni lokeroon, josta oikein oivallettuna, ammennetaan sitä, mikä vuosien parisuhteessa katoaa tai laimenee. Minä pyrin olemaan se, mikä näyttää ja muistuttaa siitä, mitä ollaan jo saavutettu. Miten sen ilmaisisi? Minä olen ollut itse vuosia parisuhteessa. Tiedän kuinka asioilla on taipumus painua arjen uomiin, vaikka asiat olisi kuinka hyvin. Sitä sokeutuu. Unohtaa arvostaa sitä, kuinka toinen tekee eteesi kaiken. Käy töissä, auttaa kotihommissa, leikkii lasten kanssa, huolehtii oikeat renkaat autoosi oikeaan aikaan, ei lyö, rakastelee sinua lauantaisin saunan päälle. Kyläilee sukulaisillasi, joista ei oikeasti edes pidä. Lähtee kanssasi sunnuntaina kirpparille. Taputtaa sinua pyllylle pikkujouluihin lähteissä ja muistuttaa, että olet kaunis. Kiitoksena tästä kaikesta kiukuttelet ääneen tai hiljaa mielessäsi ropuamisesta autotallissa, ärsyttävästä työkaverista, kuorsaamisesta, turhasta ja mielestäsi liian kalliista harrastuksesta, erilaisista lomatoiveista, anopista.

Minä tiedän, koska minä olen ihan samanlainen.

Tässä kohtaa tulen minä kuvioihin. Minä olen se, joka toteuttaa ne fantasiat mitä sinä et enää jaksa, minä vedän lateksisaappaat jalkaani, otan ilolla suihin ja jollen muuta, niin panen ainakin vastaan niin perkeleesti. Minä kuuntelen tuntitolkulla miehesi työasiota, otan niistä jopa etukäteen selvää, kyselen ja olen aidosti kiinostunut. Kaivan Spotifyn soittolistaan jo valmiiksi miehesi lempimusiikkia. Ja olen vilpittömän kiinostunut ja innostunut siitä helvetin tyhmästä ja kalliista harrastuksesta.

Miksi minä pystyn siihen, koska minun ei tarvitse tehdän sitä, mitä sinä teet. Minun ei tarvitse olla paikalla ja saatavilla koko aikaa, Minä lainaan miestäsi muutaman tunnin ehkä viikossa.

Mitä sitten tulevaisuudessa. Jossain vaiheessa minä jään pois kuvioistanne. Jos epäilen hetkeäkään, että miehesi on rakastumassa minuun ja/tai suunnittelemassa irtiottoa parisuhteesta kanssasi, minä häivyn. Jos siis kaikki menee niin kuin olen suunnitellut, sinä et koskaan saa tietää minusta. Korkeintaa mietit, miksi miehesi on niin hyvällä tuulella. Ajattelet sen johtuvan vihdoinkin selvinneistä työkuvioista, moottoripyörän talviteloilta ottamisesta, palkankorotuksesta, Tiituksen korvakierteen loppumisesta, sinusta itsestäsi. Näin minäkin toivon sinun asian näkevän.

Minä voin lopettaa kaiken myös siihen, kun minua ei enää huvita. Se ei ole toivottavaa, koska silloin saat takaisin ehkä miehen, joka on poissaoleva, kiukkuinen ja kummallinen. Se menee ohi, mutta riskinä on, se että miehesi yrittää etsiä minulle korviketta ja raahaa ristiksenne naisen, joka jonakin kauniina päivänä laittaa miehesi valitsemaan sinun ja hänen väliltä. Ja pahimmillaan se tietää sinulle aviokriisiä. Eli jos kaikki menee hyvin, sinäkin hyödyt minusta, tietämättäsi.

Minä pidän miehestäsi todella, minä en tekisi tätä hänen kanssaan jollen todella välittäisi. Kauanko aijon olla kuvioissanne? Sitä on vaikea sanoa. Niin kauan kun hyvältä tuntuu. Mutta keskimäärin muutamia kuukausia, vuosi olisi jo silkkaa liioittelua. Jos miehesi on hyvä tyyppi, jään jollain tasolla hänen elämäänsä ehkä pitkäksikin aikaa. Jos hän on juuri niin upea persoona, kun toivon, meistä jää ystäviä. Ehkä jonakin kauniina päivänä istun kahvipöydässäsi, mutta silloin suhteemme on enää platoninen.

Äläkä luule, että minä halveksin sinua, päin vastoin. Minä arvostan sitä asiaa, että sinä teet ja annat hänelle ne asiat mitä minä en jaksa enkä halua. Tiedän, että on liikaa vaadittu, että saisin sinulta samanlaista arvostusta, mutta siksi pysynkin taustalla ja tulen tekemään kaikkeni, ettet saa koskaan tietää minusta.