Perkeleen miehet, joskus teistä ei ole kuin pelkkää harmia. Nyt on ollut suhteellisen rauhallinen viikko, kaikki seuralaiseni ovat jossain päin menossa. Kuka kotonaan, kuka työkiireinen. Mutta. Se mistä tämä kaikki alkoi, saa minulle aikaan kohta hermoromahduksen.

Homman pointti on ollut koko ajan mielestäni selvä, minä en ole tyttöystävä-ainesta. Pidetään hauskaa niin kauan, kun siltä tuntuu. Hymyillään ja hyvästellään, kun aika on.

John on ryypiskellyt jostain kumman syystä viikon päivät, soitellut paljonkin, vaikka on kotikonnuillaan. Välillä puhelut ovat olleet todella raskaita. Minulla ei olisi töissä todellakaan aikaa kuunnella mitään jorinoita. Vaikka työ ei estä varsinaista puhelimessa puhumista, se sotkee omat ajatukseni ja tilanteen tasalle pääseminen voi ottaa montakin tuntia. Työni on vastuullista, herpaantuminen saattaa maksaa suuria summia. Toisekseen, minun moraalini töissä ei hyväksy henkilökohtaisten asiotten hoitamista työaikana, jollei kyse ole jostain todella tärkeästä asiasta. No, tämä koko viikon kestänyt kännisoittelu sitten poiki kivan puhelun maanantaita vasten yöllä. Vihitty rouva oli sitten ottanut puhelimen ja päätti soittaa minulle. Olin ihan kuutamolla, pitkän päivän tehneenä ja pari tuntia nukkuneena. Luulin tietysti herran itse sieltä soittavan ja vastasin etunimelläni, mutta aika kireänä, kiitos unien keskeyttämisestä. Mutta puhelimesta kuuluikin kireä nasaali. Läpi käytiin perus huorittelut, syyllistämiset perheen rikkomisesta, minun halpamaisuuteni, kuinka kuvittelen itsestäni liikoja luullessani voivani saada hänen miehensä ja sitten nämä tapan sut, jos kosket mun mieheen vielä- uhkailut. Kuuntelin aikani ja joojottelin, en ottanut mitään kantaa mihinkään. Kun ajattelin, että rouva on saanut sanottavansa sanottua ja virsi alkoi toistaa itseään, sanoin hyvää yötä. Lopetin puhelun siihen, pari kertaa oli yritetty samasta numerosta soittaa kun aamulla heräsin töihin.

Herra soitti illalla itse, mietin kyllä hetken, että vastaanko, mutta minä olen päättänyt kantaa tässä mielessä vastuuni, jos ongelmia tulee. Oli kamalan pahoillaan ja pyyteli anteeksi rouvan käytöstä. Mulla pimahti, minä annatin oikein kunnolla. Minä en todellakaan ymmärrä enkä hyväksy, missä kohtaa on ollut reilua kertoa MITÄÄN meistä rouvalle, Puhe oli, että ei ikinä, missään olosuhteissa rouvan ei tarvitse tietää. Vastaus oli vakivirsi, haluaa avioeron ja minun kanssani sen, mitä on koko elämänsä etsinyt ja toivonut. Joo joo. Minä olen ihan alusta asti, hyvin selvin sanoin sanonut, etten ole tarjolla. Minulla ei ole pienintäkään halua tai tarvetta seurustella, saati mitään vakavampaa. Minä pidän hänestä valtavasti, ja taidan jopa oikeasti, kaikista näistä seuralaisistani, rakastaa. Rehellisesti, häntä minä keipaan välillä oikeasti aamuisin viereeni ja arkeani jakamaan, mutta minä olen päätökseni tehnyt ja tiedän sen olevan oikea.

Minä en tapaa häntä enää koskaan, tämä oli tässä. Minä en häntä voi ottaa, enkä minä aijo osallistua yhteenkään perhedraamaan. Kun hän seuraavan kerran saapuu tänne, minä en ole enää saatavilla. Töiden takia joudumme harvakseltaa olemaan tekemisissä, mutta se ei ole ongelma.

Se oli siinä. Toisaalta, nyt voin jättää sydänriepuni vielä enemmän tämän kaiken ulkopuolelle. Ja toisaalta hyvä niin, tämän enempää en näistä kuvioista sydänsuruja tule saamaan.

Ja kaikille halveksijoilleni, en todellakaan ala etsimään seuraajaa hänelle, sellainen tulee jos tulee. Katsotaan mitä kesä tuo tulleessaan.